keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Viikonlopun viettoa, kutomista ja ostoksia

Viikonloppuna tuli käytyä markkinoilla tyttäreni ja ystäväni Annelin kans tapaamassa tuttuja, syömässä Lestijärven muikkuja kera paistettujen ruisleipäviipaleiden.
Tapasimme kaupungilla myös tämän ihanan Onni-possun.




Taas on opittu uusi malli eikä ollenkaan huono malli. 
Tähän ihastuin taas aivan täysin, taitaa muutamat sukat tästä tulla.
Ohje löytyy mm täältä.
Kun tekee ympyrää, niin oikeat kierrokset neulotaan tietysti nurin oikealla puolen, vaikka itse kyllä neuloin kuvion toisen kierroksen oikein, eikä näytä sen erilaisemmalta. Siis vähän niinkuin makuasia.



Ostin viime viikolla pari sisustusjuttua. Ne olivat puoleen hintaan,joten en voinut jättää ostamatta.
Hyllykön piti oikeasti mennä askartelutilaani, mutta kun oli niin nätti, niin en voinut sitä kätkeä piiloon, vaan laitoin sen eteisen peili-ikkunan alle.
Pystynaulakonkin laiton siihen samaan rykelmään.
Ostokset tein täältä.



Nyt sai tämä norsu kaverin, kun ostin kirpparilta tuon ruskean.
Taulu, missä norsuja jonossa,
 on jo aika vanha hankinta vuosien takaa


Tyttöni osti puisen veneen kirpparilta ja minä sain siinä olleet kalat.
Näistä ehkä vielä syntyy jotain, vaikka taulu tms.
Tuo kukkavaasi on muutamia kuukausia sitten tehty kirpparilöytö.

 Tänään olin siskoni kans ostoksilla kaupungilla
ja tämä halusi molempien mukaan MiniManista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scrapbooking