Näytetään tekstit, joissa on tunniste vintage. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vintage. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Lopullinen versio hääkortista

En sittten tehnyt kuin yhden version tuosta edellisen postauksen aiheesta, kun auton hajoamisen takia ei oikein ollut fiilistä jatkaa, mutta tämä kelpasi onneksi.












torstai 11. heinäkuuta 2013

Hääkorttiharjoittelua

Sain tehtäväksi tehdä hääkortin, johon tulee korallia, hopeaa ja vintage-kuva.
Tein tällaisen version harjoittelutyönä, lopullinen on muhimassa.
Tarvikkeita hain lisää Heinikasta, joka on onneksi kävelymatkan päässä nyt kun autonikin on korjaamolla.

Tämäkin kortti on vapaa, kuten kaikki, joissa on tunniste vapaa




Sisälle tuleva teksti




perjantai 9. marraskuuta 2012

Joulun aloitusta

Vihdoin sain joulukorttipuuhailun auki
 ja tässä ensimmäinen kortti tälle vuodelle.


Tämän vuoden korttien päälankana on harmaan sävyt lähinnä kuvissa,
 jotka ovat vintage-aiheisia suurimmaksi osaksi.
Lisäksi tulen käyttämään korteissani, kuten ennenkin erilaisia mainosten,
 lehtien ym kuvia,mitkä katson hyväksi materiaaliksi.
Vintagekuvat olen tulostanut laser-tulostimella internetistä, 
kuvat ovat ilmaisia ja siis kaikkien ulottuvilla.

Lähiaikojen hankinta varmaankin on värilasertulostin, kun valokuvatulostimeni sanoi sopimuksensa irti.
Nehän eivät enää ole kovin kalliitakaan.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

60-vuotiskortti ystävälleni

Tässä taas tällainen toisenlainen versio 60-vuotiskortista. Kiire meinas tulla, kun viime tippaan jäi, mutta ehti kuin ehtikin postiin.


Taustana tässä on nuottiaiheinen servetti liimattuna, kun ei sattuneesta syystä ollut enää jäljellä kaksipuoleista leveää teippiä, mitä yleensä käytän näihin isoihin liimauksiin. Liimaa en käytä juuri ollenkaan muutenkaan.

Tämän kuvan alla on ensin ruusukuvioinen lahjapaperi ja sen päällä valkoista pitsiä.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kortteilua

Tässäpä taas pari synttärikorttia



Tällaisen huivin sai ystävättäreni syntymäpäivälahjaksi



tiistai 19. huhtikuuta 2011

Loput pääsiäiskortit

Kahden päivän rupeama on ohi ja kortit lähtivät saajilleen.
Tässä tuotos kokonaisuudessaan.






























Tämä alla oleva kuva on kameran kortilla kyllä oikeinpäin, mutta ladatessa kääntyy, joten joudutte kääntämään tietokonetta, jos haluatte nähdä kuvan oikeinpäin. :)







torstai 29. huhtikuuta 2010

Pariisi kutsuu...

Yksinkertaisen kaunis onnittelukortti, jossa taas pitsiäkin.



torstai 22. huhtikuuta 2010

Ruusuisia pitsiunelmia

Tässäpä pitsillä koristeltu vintage-kortti.
Kortin taskussa on ruusukuvioisesta lautasliinasta leikattu pala. 
Samoin Minulta Sinulle-leiman alla pala  samaa lautasliinaa. 
Tätä oli tosi ihana tehdä ja mikä parasta siinä meni melkein koko yö!

     

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kihlajaiskortti

Tässä ystävälleni kihlajaiskortti

 ja aivan ihana runo Tommy Tabermannilta







Tässä lopullisessa muodossaan sisältä. Tuon vasemmanpuoleisen perhoskuvan jätin ylhäältä auki, jonne sujautin lähettäjän.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Vintagea

Innostuimpa minäkin etsimään vintagemateriaalia ja löytyihän sitä vaikka kuinka paljon.
Linkkeihin lisäsinkin mielestäni erittäin hyvät vintage-sivut ja lisää tulee kunhan ehdin.
Pitäs tehdä kortti keskimmäiselle lapsistani, täyttää maanantaina 31 v, eli taas olen vähän myöhään liikkeellä
.








Tässä tätä vintagea joulukorttien muodossa. Ihan innostuin, kun näin noita kuvia ja myöskin eri blogeissa olevia vintage-kortteja. Kunhan tässä ehdin, laitan blogilistaa, monilla sivuilla olen jo vieraillut.

Scrapbooking