lauantai 31. toukokuuta 2014

Myssyjä syntyy

Taas on parit myssyt pantu alulle.

myssy

myssy

myssy
Kummin päin olis parempi
näin 
vai näin.
Neule 4 o, 1 n.

Melkein yksivuotias

Sain vihdoinkin tämän puseron valmiiksi. Aloitin sen tekemisen 22.6. viime vuonna.
Olis tarkoitus laittaa tänään käyttöön, mikäli sopiva asu löytyy sille.


 




Lanka Novita Miami keltainen
puikot 4,0
Koko L
Malli oma

Arvontaa arvontaa, 13 000 kävijän rajat rikottu!!





Klikkaa yllä olevaa tekstikuvaa, niin saat tekstin suuremmaksi

Itseasiassa luku oli 13011, kun tulin katsomaan

 


Omenapuut kukkii

Lähdinpä käymään kotopuolessa eli syntymäkotonani. 
Huomenna olis valmistujaiset ja seuraavana päivänä, sunnuntaina synttärit.
Mukana kudin eli pusero tällä kertaa, minkä pitäs valmistua huomiseksi, mikäli lanka riittää.
Kiireessä unohdin ottaa lisälankakerän mukaan.
Tällainen maisema oli tänä iltana ennen auringon laskua ikkunasta, minkä ääressä neuloin.
Huomenna menen ulos kuvaamaan, että saan lähikuvaa myös kukista, kameran kun jätin kotiin, eli nämä ovat puhelinkuvia



 

 








 

perjantai 30. toukokuuta 2014

Käyntikortteja

Tilasin Easyprintiltä uudet ilmaiset käyntikortit, joita sai 200 kpl, takapuolella on tietysti yrityksen  mainoslogo, mutta senhän voi halutessaan peittää vaikka jollain logolla, kuvalla jne.
Idean näihin kortteihin sain Pipon ytimestä postauksesta facebookissa.
Tässäpä niitä nyt sitten on

käyntikortti




 Easyprint


keskiviikko 28. toukokuuta 2014

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kesäinen myssy

Tällaisen myssyn tein syntymäpäiväjuhliin.
Ohje on omasta päästä.
Lankaa kului 50 g, joten siitä kerästä tulee vielä toinenkin myssy.

Lanka Novita Kaisla
Väri 247
Puikot no 8 ja no 4



Matkustelua, hoitoja, rentoutumista, ostoksia

Kävin toissaviikolla eli 4-10.5 Pärnun kylpylämatkalla kahden ystäväni kanssa.
Matka taittui bussilla Helsinkiin ja bussi mukaan laivaan ja Tallinnasta taas bussilla perille. 
Aika rankkaa se istuminen oli, mutta hengissä selvittiin.

Lähtö oli yöllä varttia vaille neljä, joten tällaiselle aamu-uniselle se oli koettelemus.
Eihän sitä voinut nukkua ollenkaan ennen lähtöä.

Perillä odotti huoneiden luovuttamisen jälkeen lounas ja lääkärin tarkastus.
Me kun ollaan  niin tuttuja keskenämme mentiin kaikki yhtäikaa lääkärin vastaanotolle.
Ja siellä sitten valittiin ne pakettiin kuuluneet 3 hoitoa/pv.

Otin magneettihoidon, puolivartalohieronnan jaloille ja vesijumpan. Lisäksi oli yksi ylimääräinen hoito ja otin parafiinihoidon.

Lisäksi leikkautin hiukseni siellä hintaan 15 €.
Kylpylästä en enää saanut kasvohoitoa, joten otin sen läheisestä kosmetologiliikkestä ja se maksoi vain 24 €.

Minulle ekakertalaiselle sattui ne hoidot eri aikaan kuin muilla  tai eri paikoissa, 
joten jouduin surffailemaan ihan itsekseni paikasta a paikkaan b jne.
Olihan meillä tutustuminen kylpylään, mutta ei siinä jäänyt kyllä mitään mieleen.

Kiertoajelu kaupungilla kuului myös ohjelmaan.
Kaupungilla kiertelimme parina päivänä ihan jalkaisinkin, kun meillä kolmella loppui samaan aikaan hoidot sen pari kertaa ja yhtenä iltana katsastimme ravintolat ja tanssipaikat.
Loppuviikosta perjantaina oli vielä ostosmatka bussilla Rimin ostoskeskukseen ja vuodevaatetukkuliikkeeseen, nimeä en enää muista.
Paluumatkalla kävimme Tallinnassa täydentämässä ostoksiamme ennen laivan lähtöä paluumatkalle.
Tässä muutamia kuvia reissustamme.

Pärnu
Viking- hotellihuoneen ikkunasta

Pärnu

Loppuviikosta alkoi sääkin suosimaan

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Nämä kuvat kaikki hotellihuoneestamme tai ympäristöstä otettuja kuvia.

Kiertoajelulla otetut kuvat bussin ikkunasta

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Tässä vesipisarat bussin ikkunassa pääsivät pääosaan

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Sitten omin päin kuljeskelua kaupungilla ja muutama kuva sieltäkin.


Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Ja sitten piti siellä lankakaupassakin käydä ja nämä jäivät käteen.

Bravo Color

Vielä en ole päättänyt, mitä siitä tekisin.
Pitää katsoa ideoita Ravelrystä.
Tällä langalla oli päällystetty liikkeen kaide ja polkupyöräkin oli päällystetty neuleella.
 Kivan näköinen, en vain huomannut ottaa kuvaa.

Tallinnasta ostin itselleni neulejakku/puseroyhdistelmän

Jakku Tallinnasta

 ja nahkarepun sellaisen pienen ja lapsenlapselleni puseron ja laivalta meille molemmille lakritsipiippuja.
lakeripiiput

Hän ei ole vielä niitä saanut ja kovasti on udellut, että mitä toin. 
Omat lakritsipiiput olen jo syönyt ja neuletakkijakkuakin olen käyttänyt käydessäni äitienpäivävisiitillä.

Scrapbooking