Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätystä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätystä. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. helmikuuta 2015

Piilomainontaa

Löysin kirpparilta tällaisen telineen ja sehän täyty ostaa heti eikä hetken päästä.
Lisäksi kaksi korttitelinettä. joihin olen nyt laittanut paperit ja kortit.
Ne pitäs vielä kiinnittää seinälle, mutta olkoon nyt vielä tuossa. Nimittäin vaatisi työhuoneen uudelleen järjestämistä ja siihen ei nyt ole aikaa, kun pitäs kortteja väsätä.


  

 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kierrätystä joulukorttiin

Tämän kortin pohjana on 1,5 litran maitopurkki, jonka päällystin servetin keskimmäisellä kerroksella. Sisäpuolelle laitoin kuviopaperit, keskimmäisen kiinnitin kaksipuoleisella liimateipillä, mutta olisi pitänyt liimata. Silitin vielä sen puolen, jotta pysyisi paremmin. Hiukan kupruilee.
Jatkossa teen niin, että silitän servetin alimman kerroksen myös tälle puolelle ja siihen sitten voi laittaa nuo kuviopaperit. Tarttuu paremmin.
Kortista tuli aika paksu, joten tuo nauha on tarpeeseen, ettei sitten repäise kirjekuorta auetessaan. Nauha on vain solmittu ympärille.
Siitä kortin saaja saa vaikka nauhaa jouluisiin koristeisiin.




perjantai 14. marraskuuta 2014

Kierrätystä

Tällaisen näpertelin tänään wc-paperirullan hylsystä.
Näihin uppoaa kaikki jämäpaperit.
Eli tämä vois olla korttitasku tms.
On kyllä molemmista päistä auki :)


Scrapbooking