Nämä tuli vihdoin valmiiksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konttineule. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konttineule. Näytä kaikki tekstit
torstai 2. huhtikuuta 2015
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Pääsiäiskorttien teko aloitettu ym
Ensimmäinen pääsiäiskortti tuli tässä yön tunteina tehtyä.
![]() |
Tässä oikean värisenä |
Eilen aloitin toisen konttisukkani, jota jatkoin tänään näin pitkälle.
Tämän kans oli vähän vaikauksia. Ensin olin pudottanut yhden silmukan ja pari krs:ta jouduin purkamaan, kun en muuten sitä saanut ylös.
Sitten unohdin lisätä silmukat konttiruutujen jälkeen ensimmäisellä krs:lla ja sehän ei sitten sopimutkaan jalkaan, vaikka lisäsin ne silmukat toisella krs:lla. Olin jo neulonut jonbkin matkaa kantapäätä. Kyllä otti ns. pattiin.
![]() |
Tänne asti olin kutonut, kun huomasin, että silmukka oli pudonnut puikolta. |
Tässä sitten olen jo ottanut kiinni purkamani kerrokset.
Tunnisteet:
2015,
konttineule,
pääsiäiskortti,
villasukat,
wool socks
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Konttisukkaa ja konttirättiä..
Nyt sain valmiiksi ekat konttisukkani, kivan pehmeät tuli, kun käytin Naava-lankaa, joss aon alpakkaa mukana.
Sitten kokeilin tehdä konttia virkkaamalla ja tällaista jälkeä siitä syntyi.
Tunnisteet:
dish cloth,
konttineule,
sukat,
tiskirätti,
villasukat,
wool socks
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Ensimmäinen kontti tuli uunista ulos ja vähän askarteluakin ja ulkoilua
Tässä se nyt on oma ensimmäinen konttisukka valmiina.
Tein terään vasemmalle kääntyvän kolmen silmukan twistiä
eli *3o, ylivetokavennus, lk* joka toinen krs ja jka toinen o.
Askartelutapahtumassa Elbassa kävin tekemässä yhden kortin, jota en sattuneesta syystä tänne nyt laita, mutta ostin kohopulverijauhetta, jota ehdin jo testailemaan.
Aikaisemmin oli leikannut ja taitellut näitä tähtiä
ja nyt keksin laittaa ne koristamaan vanhaa pääsiäiskranssia.
![]() |
Tulostin mustavalkoisella kuvia keltaiselle paperille ennen leikkaamista ja taittelin keltaien puolen päälle kuten joulutortut ja liimasin sakarat paikalleen |
Eilen käväsin sauvakävelyllä ihanassa auringonpaisteessa.
![]() |
Tulipas pitkä varjo |
Tunnisteet:
askartelu,
crafts,
konttineule,
photography,
pääsiäisaskartelu,
valokuvaus,
villasukat,
wool socks
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Unisukkakontti ym
Pitihän sitä tätäkin kokeilla.
Hitaasti se käy, mutta eiköhän ne joskus tule valmiiksikin
Eka sukka tuli valmiiksi tästä karamelliversiosta
Myssy on jo ollut koekäytössä, ehkä hiukan isompi olisi saanut olla, mutta sehän saattaapi tuosta venyäkin, akryylia kun on enin osa.
Tunnisteet:
cap,
konttineule,
myssy,
pipo,
villasukat,
wool socks
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)