Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmis neule. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmis neule. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Väliaikatietoa valmistuneista

Tässä taas osa valmistuneista


maanantai 28. lokakuuta 2013

Valmistakin syntyy

Sain nuo kerrosrivinoususukat valmiiksi monen kommelluksen ja purkamisen jälkeen.
Aika lopussa toista sukkaa huomasin, että olin ottanut ½ numeroa isommat puikot kuin ekoihin sukkiin, no en jaksanut alkaa enää purkamaan. Ne ovat nyt hiukan leveämmät, mutta pituuden sain kurottua samaan, mutta jos vertaa niitä rinnakkain, niin lähes yhden raidan verran enempi on teräosaa, jos mittaa ekasta harmaasta raidasta.
Ajattelin kuitenkin, että harvalla on samankokoinen jalka, niin saa olla.


Kuvien taustalla on kirja Iki-ihanat käsityöaarteet,
mitä en ollut tarkemmin katsonut. 
Alimmassa kuvassa on piirakkasukkien ohjekin,
enkä sitä tiennyt, vaan sain ohjeen kässäkerhon kokoontumisen yhteydessä,
 mistä olenkin kirjoittanut....ehkä. 

 Lanka Novita 7-veljestä
Novita Jussi
Puikot 3,5 (toisessa 4,0 vähän matkaa)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kipuapusilkkivillasukat valmiiksi

Vihdoin sain nuo kipuapusilkkivillasukat valmiiksi ja eka yö niiden kans nukuttu.

 

Lisäksi sain vamiiksi toisen kerrosrivinoususukasta

 

  




tiistai 15. lokakuuta 2013

Valmis valmis ja valmis

Laitanpa tähän kaikki mitä olen kutonu/neulonu blogin aloittamisesta asti valmiiksi.
Niitä on tällä hetkellä  vähän enempi kuin keskeneräisiä. 
Varsinainen holisti siis olen.
Siksipä liityinkin Facebookin neuleholisteihin.
Lisäksi on joitain, joita en tee ollenkaan ja osan ole purkanut ja teen niistä jotain muuta.


Scrapbooking