Näytetään tekstit, joissa on tunniste photography. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste photography. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. huhtikuuta 2015

Miljoona miljoona miljoona ruusua

No ei nyt aivan miljoonaa.
Syntymäpäivän viettoa.

 Ehdittiin syödä kakusta jo osa ennen kuvaamista.







 







tiistai 24. maaliskuuta 2015

Perhosia, omppu ja kanto

Kortteilu jatkuu ja vähän kun tykään noista perhosista,
niin tuunasin vanhan lampunvarjostimen, 
jota en ole käyttänyt juuri ollenkaan.
Ajattelin, että sisälle vois laittaa led-tuikun. 
Perhoset kun kiinnitin vielä väärinpäin, 
niin ei voi käyttää kuin riippuvalaisimeen.


Tämän päivän kortit
 


Tämän kortin oli tehnyt jo aikaisemmin, kun leimailin omenalla noita kuvia, mutta unohdin kokonaan kuvata.
Se oli kyllä ilman tuota tekstiä, mutta kun sopii väreiltään pääsiäiseen, niin olkoon sitten pääsiäiskortti.
Tässä maalasin kortipohjassa olevan pahvin keltaisella akryylimaalilla  ja ruskealla leimasimella vetelin viivoja maalin kuivuttua.
Omenan taustalla on pala tapettia.

Siinä kun kamera sattui nyt olemaan hollilla, 
otin pihalta kuvia takatalvesta.
Kun olin ottanut eka kuvan, ihmettelin, 
mikä tässä on muuttunut.
Ja olihan se maisema muuttunut. 
Iso koivu oli kaadettu pois.
Toivottavasti saan pitää kannon. 
Sinne vois laittaa jonkin kukka-asetelman kesällä.



Ja laitetaanpas tänne yksi unohtunut kortti, jonka tein 
Korttipajan Heidille kiitoseksi.
Kortin vein askartelutapahtumaan Elbaan eli Paperituunaamoon






 Tuosta langasta tein hänelle villasukat, tai ne oli jo valmiina.

 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Ensimmäinen kontti tuli uunista ulos ja vähän askarteluakin ja ulkoilua

Tässä se nyt on oma ensimmäinen konttisukka valmiina.
Tein terään vasemmalle kääntyvän kolmen silmukan twistiä 
eli *3o, ylivetokavennus, lk* joka toinen krs ja jka toinen o.
Tein näin yhdeksän krs, ehkä olisi riittänyt kahdeksann niin olisi ollut enempi neliön näköinen.




 


Askartelutapahtumassa Elbassa kävin tekemässä yhden kortin, jota en sattuneesta syystä tänne nyt laita, mutta ostin kohopulverijauhetta, jota ehdin jo testailemaan.





Aikaisemmin oli leikannut ja taitellut näitä tähtiä 
ja nyt keksin laittaa ne koristamaan vanhaa pääsiäiskranssia.



Tulostin mustavalkoisella kuvia keltaiselle paperille ennen leikkaamista ja taittelin
keltaien puolen päälle kuten joulutortut ja liimasin sakarat paikalleen


Eilen käväsin sauvakävelyllä ihanassa auringonpaisteessa.

 
Tulipas pitkä varjo

Scrapbooking