perjantai 6. marraskuuta 2015

Valmiita pipoja ja vähän muutakin


 Novitan Lehto-langasta löytyi minun värini


 Tulin katumapäälle ja lisäsin vielä tupsunkin.

                                     Sama pipo ruskan väreissä


Minun tapani koota myssy,
vaikka en sitä nyt näissä ihan sillään käyttänytkään.

 Eli siis joka toisen pompulan alta

Olin unohtanut laittaa yhden synttärikortin tänne, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan


tiistai 3. marraskuuta 2015

Popparimaton kokeilua

Tätä olen nyt tänään väkertänyt.
Lankoina Novitan Veera ja Viivi-langat.
Kivan pehmeä tulee vaikka makkariin tai kylppäriin.
Urban Jungle

Popparimatto


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Popparipipoja liukuhihnalla

Muutama popparipipo on taas valmistunut.
Huomasin vasta, että olenkin tehnyt ohjeesta poiketen nuo popparit vähän eri lailla, kuin ohjeessa,
mutta ihan hyvältähän ne näyttävät.

Lankana Novita Viivi
 Sama pipo, toisessa salama käytössä
Poppari

 Tähän ehkä tulee musta rusetti (ja vielä nauhakin)




Tässä loppui lanka kesken, joten tein kaksivärisen.

Sain äidiltäni lainaan ompelukoneen ja tässä testauksen tulos käsityöpussukka ikivanhasta kankaasta.
Poppari-patalaput

Tässä vähän kokeilua.
Tuosta alimmaisesta ideasta joudun luopumaan, kun lankaa on vain 1 kerä á 50 g.
WC:n mattokin tulee ehkä liian ohut tuosta langasta (Novita Veera).
Kaulaliina tulisi Novitan Miamista, tarjouksesta ostin monta kerää ja ajattelin puseroa,
mutta ehkä se jää toteuttamatta.

Scrapbooking