Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2015. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskortteja lisää

Tässä vielä pääsiäiskortteja, jotka lähtivät matkaan maanantaina.
Tein myöhemmin vielä lisää, ne jää ensi pääsiäiseksi. 















tiistai 24. maaliskuuta 2015

Perhosia, omppu ja kanto

Kortteilu jatkuu ja vähän kun tykään noista perhosista,
niin tuunasin vanhan lampunvarjostimen, 
jota en ole käyttänyt juuri ollenkaan.
Ajattelin, että sisälle vois laittaa led-tuikun. 
Perhoset kun kiinnitin vielä väärinpäin, 
niin ei voi käyttää kuin riippuvalaisimeen.


Tämän päivän kortit
 


Tämän kortin oli tehnyt jo aikaisemmin, kun leimailin omenalla noita kuvia, mutta unohdin kokonaan kuvata.
Se oli kyllä ilman tuota tekstiä, mutta kun sopii väreiltään pääsiäiseen, niin olkoon sitten pääsiäiskortti.
Tässä maalasin kortipohjassa olevan pahvin keltaisella akryylimaalilla  ja ruskealla leimasimella vetelin viivoja maalin kuivuttua.
Omenan taustalla on pala tapettia.

Siinä kun kamera sattui nyt olemaan hollilla, 
otin pihalta kuvia takatalvesta.
Kun olin ottanut eka kuvan, ihmettelin, 
mikä tässä on muuttunut.
Ja olihan se maisema muuttunut. 
Iso koivu oli kaadettu pois.
Toivottavasti saan pitää kannon. 
Sinne vois laittaa jonkin kukka-asetelman kesällä.



Ja laitetaanpas tänne yksi unohtunut kortti, jonka tein 
Korttipajan Heidille kiitoseksi.
Kortin vein askartelutapahtumaan Elbaan eli Paperituunaamoon






 Tuosta langasta tein hänelle villasukat, tai ne oli jo valmiina.

 

Pääsiäiskorttien teko aloitettu ym

Ensimmäinen pääsiäiskortti tuli tässä yön tunteina tehtyä.

Tässä oikean värisenä

Eilen aloitin toisen konttisukkani, jota jatkoin tänään näin pitkälle.
Tämän kans oli vähän vaikauksia. Ensin olin pudottanut yhden silmukan ja pari krs:ta jouduin purkamaan, kun en muuten sitä saanut ylös.
Sitten unohdin lisätä silmukat konttiruutujen jälkeen ensimmäisellä krs:lla ja sehän ei sitten sopimutkaan jalkaan, vaikka lisäsin ne silmukat toisella krs:lla. Olin jo neulonut jonbkin matkaa kantapäätä. Kyllä otti ns. pattiin.
Tänne asti olin kutonut, kun huomasin, että silmukka oli pudonnut puikolta.
 
Tässä sitten olen jo ottanut kiinni purkamani kerrokset.


 

perjantai 27. helmikuuta 2015

Let´s twist again....

Näistä ei nyt pääse eroon, niin mukava malli tehdä.


Siniset sukat tulivat eilen valmiiksi.




Tänään aloitin hiukan muunnellen pinkistä väristä
(värit oli toivottu)





Scrapbooking