Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipomuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipomuksia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. joulukuuta 2021

Tämän vuoden joulukortit tehty

 Muutama vuosi meni, etten lähettänyt joulukortteja, nyt taas innostuin. 

Karsin lähetettävien korttien määrää lähes puoleen edellisistä kerroista.

Näitä tuli kaikkiaan 27,osa jäi kuvaamatta. 





















Tein aluksi kaikista lähes samanlaisia, mutta sitten muutinkin mieleni. 🤔

Jouluaskarteluja


Joulupallon puolikkaaseen askartelin
 tällaisen koristeen. 

Aikaisemmin leivoin jo ensimmäiset piparit, tällä kertaa valmistaikinasta

Lumihiutalepiparit


tiistai 30. marraskuuta 2021

Marraskuussa on leivottu ja jouluun valmistauduttu

Jouluun  olen jo alkanut valmistautua.

Kerrankin ajoissa.

Uusi hankintani jouluksi

Tuunasin viisarit kynsilakalla. 
Näkyykin paremmin kuin mustat

Tunnelmaa jouluvaloilla, tikkaat hankin fb-kirppikseltä. 

Tonttutytöllä koristelin vanhan paperikranssin

Tonttu viime joululta


 Leivoin tällaisia täytettyjä pullia yksi päivä.

Näistä tuli herkullisia.

Sitten käärittiin "rullalle" ja uuniin. 


Täytin pullat voilla,
sokerikaneliseoksella
ja omenalla


sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Leipomista, siitä on tämä päivä tehty

 

Meni heti pari parempiin suihin 




Tein pellillisen korvapuusteja, joissa täytteenä pulmu puolukoita ja juuri tekemääni tyrnihillo yhteesn sekoitettuna. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulunajan puuhat

Ei sitä ihan joulua jouten oltu.

Nämä molemmat lahjasukiksi ystävälleni. Toiset on jo toimitettu hänelle samassa paketissa vihreiden kans ja nämä menevät jälkitoimituksessa, kun saan valmiiksi.
Sen verran joulupukin pajassa on ollut kiireitä,etteivät ihan jouluksi ehtineet.



Joulua vietin äitini luona.
Aattona kävin jouluaterialla
 ja pukkia tapaamassa poikani luona
ja palasin takaisin äitini luo.

Vein torttu- ja piparitaikinat mukanani ja paistoin paikan päällä.


Kotiin tultuani postilaatikossa odottivat nämä tuolihuput.

Kiva oli olla taas kotona ja rentoutua.
Tällaista joulupaperia tein leimaamalla poroja ja hyvää joulua tekstejä.





tiistai 16. joulukuuta 2014

Origamia ja vähän muutakin

Parit origamit taas tuli tehtyä






 


 





 

 




Ja sitten sitä muuta


15.12.2014



15.12.2014 15.12.2014

Scrapbooking