Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Huovutusta ym

Innostuinpas tässä vaihteeksi huovuttamaan. Muutama vuosi sitten kudoin myssyn, josta tuli vähän isohko, lankana oli Novitan Huopanen. Nyt se sattui käsiini ja siinä samassa, kun pesin pyyhkeitä, tällä kertaa 40 asteen kirjopesussa, laitoin myös myssyn sekaan, sisälle iso pyyhe ja vielä kiedoin isoon kylpypyyhkeeseen.
Kun otin pyykin koneesta, oli myssy irrallaan, mutta onneksi ihan kuosissaan, ei esimerkiksi takertunut kiinni. Vaikka ompelin päälle tulleen pyyhkeen kiinni, jotta myssy pysyisi sisällä, oli se auennut.
Tässäpä siis tulos vielä märkänä eli muokattavissa, ehkä muokkaan vielä lierihatuksi. Virkattu kukka ei ole huovutettu.





Tässä vihdoin kipuapusilkkivillasta kutomani kauluri/hartianlämmitin.



maanantai 5. tammikuuta 2009

Edellisen vuoden satoa

Hyvää alkanutta vuotta!

Joululomalla vielä, mutta yhteydet pelaa, joten laitanpa taas jotain tänne.
Sukkien kutomista olen lomalla ahkeroinut, mutta ne ovat vielä vaiheessa.

Tulihan ne huopatossut vihdoin valmiiksi ja itselleni juuri ja juuri sopivat.
Tossut ennen huovutusta täällä












Versioni karkkipussista















Tässä joulukortteja, joita en ollut vielä julkaissut



lauantai 1. marraskuuta 2008

Keskeneräistä

Tässäpä keskeneräisiä töitäni, jotka toivottavasti valmistuu jouluksi.







Tämän neuletakin kutomisen aloitin pari vuotta sitten, eli jotain on ollut tekeillä, lapsenlapselleni nyt 4-vuotiaalle tytöntyllörellölle.















Tässä on tulossa samasta Fore Seasons langasta myssy

















Tämän tuleva myssy on neulottu Novitan Nalle Polkka langasta mukaillen edellisen myssyn ohjetta.
Kiva kun ei tarvi kuljettaa montaa kerää mukana.



















Huovutusta vaille valmiit tossut Novitan Huopanen langasta
















Tässä olen kutonut neliön muotosen taulunpohjan Teddy-langalla ja sen jälkeen neulahuovuttamalla kiinnittänyt "kukat" pohjaan.
Kehystämistä vailla valmis. Tämäkin uusia tekniikoita, joita olen kokeillut.









Scrapbooking