tiistai 3. syyskuuta 2013

Piirakkasukkien muunnos

Päivitetty  5.9.2013 7:05


piirakkasukat

piirakkasukat

Tässä toinen sukka valmiina
Sukat on kyllä lilan väriset, mutta jostan kumman syystä näyttävät enempi sinisiltä näissä kuvissa tai sitten olen vähän värisokea :).


Innostuin noista piirakkasukista niin, että kehittelin siitä erilaisen version, jossa koko sääriosa on piirakkaa.
Piirakkakuvioiden eli siis 23 silmukan välissä on neljä oikeaa. 
Loin yhteensä 54 silmukkaa, ja jaoin silmukat näin
I ja III 13 s
II ja IV 14 s.
Aloitin kutomalla 2,5 cm 2o2n joustinneuletta ja sitten tuota kuviota siten, että nuo neljän oikean silmukan ryhmät tulee sivuille eli I puikon loppuun 2 s o, II puikon alkuun 2 s o, III puikon loppuun 2 o ja IV puikon alkuun taas 2 o. Näiden välissä piirakkakuvio, jonka aloitin lk, 6 o, 5 n.
Ja tässä kaavio, toivottavasti tuli oikein.


piirakkasukatpiirakkasukat
Edestä                            Sivulta

piirakkasukat
Sivulta
Näissä sukissa toteutan kärkikavennuksen vähän eri lailla kuin edellisissä eli
 neulon I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein ja  II sekä IV puikon alussa 1 s oikein ja ylivetokavennus.
Luulen, että tulee siistimpi, kun on lankanakin ohut Nalle-lanka.

Nyt pitäisi olla ulkona, vaikka puolukassa, kun on niin kaunis ilmakin, mutta ei malta nyt lopettaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scrapbooking