maanantai 4. maaliskuuta 2013

Loom knitting


Surffailin jälleen kerran neulesivuilla ja osui silmiini tuo termi ja päätin kokeilla.
Mikähän on muuten vastaava suomenkielinen termi, ´neulekangaspuut´.
No eihän mjinulla ollut noita välineitä, mutta oli kukantekolaite, jonka olin ostanut muutama vuosi sitten Kankurista

Kyllä silläkin jälkeä syntyy, mutta piikit ovat liian harvassa, jos vaikka sukat haluaisi tehdä.
Ja kun ei ollut koukkuakaan, niin sukkapuikoilla yritin ja sainkin silmukan vedettyä toisen yli.
Ja tässä kaksi alkua, en tiedä, mitä niistä tulee, harmaa on suljettu ja oranssi on suora neule.
Saisi olla toisinpäin, niin harmaasta voisi tehdä vaikka kaulahuivin.

Piikkien kohdalla on siis nurja silmukka päälläpäin ja toisella puolella siis oikea silmukka.

Kyllä siihen tulokseen tulin, että tarvikkeet aion ensi tilassa hankkia ja eri kokoisia neulontarenkaita, niin ne niiden nimi nyt sitten onkin. Ennenvanhaan käytettiin neulontaharppuja, jotka olivat suorakaiteen muotoisia, mutta näillä saa pyöreää neuletta, miksei niillä harpuillakin.


Työn toinen puoli tarkempana


Työn toinen puoli tässä

Tässä lyhykäisyydessään periaate
Tappeja saisi siis olla kolme kertaa enempi, jotta tulisi tiheää jälkeä.
Eli siis ällainen on oikea väline siihen:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scrapbooking